Niinpä niin. Pojat rakkaat jäi sittenkin taakse ja rustailin itselleni Ideametsä -blogin. Kirjoittelen siellä pojistakin aina toisinaan, kun jotain hassua tapahtuu. Tai ei sen tarvitse aina hassuakaan olla. :) Aika aikaansa kutakin ja Pojat rakkaat hiljenee...

Hmm. Blogit ja sivustot ja yhteydet. Vähän väkisinkin pyörii ajatukset niissä ympyröissä, kun kissanpaivia.com sivusto on päättänyt olla toimimatta ja palvelujen tarjoajahan ei tietenkään pyhäaikaan anna mitään elonmerkkiä itsestään... Yllättäen vaihdan palveluntarjoajaa. Saa nähdä mikä soppa siitäkin sitten syntyy. Melkeinhän tässä iskisi päänsärky moisesta huonosta palvelusta, jos se ei olisi jo entuudestaan. :)

Mutta siis Kissanpäiviä ja Koiranunta sekä Jimin poppoo ilmestyy näkyviin heti kun se on mahdollista. Tosin kokon polttelun aikaan ei kuitenkaan.

Mikä on muuten pääsiäisen suurin stressi äidille? Omasta mielestäni se, että virpomisvitsoja täytyy olla iso läjä, että voi pojat lähteä karkkien hankintaan. :D

Miten vaikea onkaan valinta, että kirjoittaako omalla nimellään vai nimimerkillään ja mistä asioista yleensäkään bloggaa. Tekisi mieleni perustaa tämän blogin sijaan blogi, jossa voisi höpistä kaikenlaista laidasta laitaan... Miksi en höpisisi. Rajauksia netissä joutuu tekemään ja selvä rajanveto on tuolla kissablogissakin olemassa. Yksityinen on yksityistä ja rajan toisella puolella voi höpistä mistä vaan.

Aika monella bloggaajalla on useampi blogi. Mistähän se johtuu? Miksi ei voisi kirjoitella kaikenlaista samassa. Monellahan taas onkin bain yksi blogi.

Toinen asia on sitten tämä vuodatus tai muut blogipalvelut. Nyt kun on saanut maistaa ihan oman blogin ylläpitämistä, niin ei tekisi mieli enää katsellä vuodatuksen mainoksia... Siitä se kai eniten kirpaisee tai ärsyttää nykyään.

Mutta. Täytyy jatkaa pohdintaa. Haluan blogin, jossa voi miettiä maailman menoa milloin miltäkin kannalta ja toisinaan kauhistella vaikka pokemon chipsien vetovoimaa. Niillä todella on vetovoimaa. :D Ainakin poikien mielestä.

Kun äiti laulaa Doorsia "People are strange...", niin mitä alkaa pikkupoika säestämään. "Piippolan vaarilla oooliii taalo. Hiiala hiiala hei..." :D Ja elämä hymyilee väkisinkin äidille.

Ainakin joka tietää tuon toisen blogini, niin ymmärtää taustat, miksi tätä alettiin laulella pienemmän pojan kanssa.

Yksi villasukka hukassa,
toinen sukka ei oo hukassa.
Kuka multa villasukan vei?
Oliko se Minttu kissusein?

Ja tuolle on oma sävelensä ja voi että sitä hoilotetaan. :D

...kun toisinaan vaan tyrehtyy kirjoittamisinto. Vai tuleekohan sitä kirjoitettua jo vähän liian moneen paikkaan. :) No, toisaalta eihän tämä mitään pakkopullaa ole, vaan hauskaa ajanvietettä silloin, kun se pariminuuttinen liikenee.

Leluasiat tässä yllättäen mietityttää ennen joulua. Lahjalista on isommalla pojalla kilometrin mittainen eli aivan liian pitkä ja pienemmälle ei oikein meinaa keksiä. Pari hyvää vinkkiä sentään on tullut. Hoitopaikassa on kuulemma paljon enemmän unileluja ja kotonakin pitäisi olla. No sellainen siis täytyy tulla lahjaksi. Mutta mistäs ne muut hyvät ideat löytyy? Isonveljen lelut on tietysti parhaita, mutta kun tuota ikäeroa on aika tavalla, eikä tekisi mieli ostaa mitään melkein kymmenen vuotiaan leluja pienemmälle. Kelpaako vaan ne oman ikäisten lelut enää?

Isommalle sitten. Niinpä niin. Jos lista on kilometrin mittainen, niin milläs poimit ne järkevät sieltä välistä ja onkokaan ne siellä. Huokaus.

Mikähän siinä on, että joskus tulee kirjotettua koko ajan ja sitten melkein unohtuu. No, nyt on oikein erityinen asia mielessä ja suoraan Dr Philin suusta.

"Suurin lahja mitä voi lapsilleen antaa, on pitää huolta vanhempien suhteesta."

Tuo on muuten maanantain ohjelmasta. Ihan selvä, mutta mykistyttävän tosi juttu. Jos vanhempien välit ei ole kunnossa, niin mikään ei ole. Onhan tässä itsekin tullut nähtyä aikoja ennen ja jälkeen lasten syntymän. Kyllä minä uskon, että ne ongelmat, mitä korostetusti näkyy tohtorin ohjelmassa, on olemassa ihan kotisuomessakin ja monen kotioven takana.

Minä uskon, että tuli elämässä eteen mitä tahansa ihan järkyttäviäkin vastoinkäymisiä, niin niistä on mahdollista päästä yli, jos on kumppani, johon voi luottaa ja jota rakastaa. Luottamus on kaikkein tärkeintä. Sen kun kerran menettää, niin enpä tiedä miten sen saisi takaisin. Mutta kun se siis on olemassa, niin siinä on melkoinen peruskallio.

Vielä taidan ehtiä tällä osallistumaan valmis -teemaan. Meni nimittäin hetken aikaa, että poika tajusi, mitä tarkoitin, että pimeällä voi ottaa taskulampusta hauskoja kuvia. Kasi tuli lopulta valmiiksi, eikä jäänyt yhtään uupumaan. :)

Aiheena hylätty. "Kissa meni pois, se ei leiki mun kanssa". Voiko olla suurempaa pettymystä kuin että kissanpentu ei jaksakaan leikkiä silloin, kun leikittäjä jaksaisi.

Syksyhän se vielä on ja niin valokuvatorstaissakin.