Tajusin, että minullahan on valokuvatorstaihin sopiva matka teemalla oleva kuva täällä toisessakin blogissa, joten laitetaanpa mukaan. Kuvassa on mukana ainakin kaksi matka -ajatusta. Matka maalle ja metsän siimeksessä kulkevan hiekkatien matka, joka on kovin erilainen isommalle ja pienemmälle pojalle. Isompi menee niin kovaa vauhtia, että pienempi ei pysy perässä. Perille pääsevät toki molemmat.

Täytyy sanoa, että joskus jää oikein miettimään, mihin huvipuistoja sun muita tarvitaan. Todennäköisempää on, että koko perhe nauttii kesäpäivästä enemmän kun vaan touhutaan yhdessä ja käydään vaikkapa katsomassa kissanpentuja ja traktoria. :)

137449.jpg

Miksi joskus on niin hankala muistaa, että parasta on tehdä jotain yhdessä ja ihmetellä yhdessä kaikenlaista, mitä nyt sattuukaan löytämään.