Tuo valokuvatorstain aihe ja varsinkin, kun selasi jo osallistuneita kuvia, toi mieleen äidin ylpeyden. Tottakai jokaisen äidin täytyy olla sopivasti ylpeä lapsistaan. Se liittyy varmasti lapsen kehitykseenkin. Lapsen täytyy tuntea olevansa rakastettu JA arvostettu.

Mutta mitä se arvostaminen on. Ei se minusta voi olla sokeaa jalustalle nostamista. Totta, juuri sitä mieltä itse olen. Täytyy nähdä lapsensa vahvuudet ja heikkoudet ja on autettava niissä heikommissakin asioissa pärjäämään. Joskus se vaatii vanhemmilta ja ehkä varsinkin äidiltä paljonkin. Ei saisi mitenkään omilla toimilla ja asenteilla ainakaan pahentaa tilannetta, vaan enemmän parantaa. Että heikkouksistakin voi löytyä jotakin kautta vahvuus.

Meidän perheessä ei olla liikunnallisia superlahjakkuuksia. :) Itse en ole sellainen ollut ikinä, enkä siis voisikaan vaatia sellaista omilta lapsilta. Silti odotan innolla lumen tulemista ja yhteisiä hiihtoretkiä isomman pojan kanssa. Olen ylpeä siitä, miten omalla tasollaan poika kehittyy yhdessä sun toisessa liikuntaan ja motoriikkaan liittyvässä asiassa. Olen niistä tavallaan ihan yhtä ylpeä kuin lukemiseen ja laskemiseen liittyvästä paljon erinomaisesta osaamisesta.